Poikkitieteellisyys, ilmastonmuutos, taloustilanne, peruskoulu-uudistukset jne… Paljon pinnalla olevia teemoja ja trendejä, joita yhdistää ainakin yksi merkittävä tekijä. Jokainen näistä edellyttäisi poikkeuksellisen hyvää yhteistyötä, jotta voisi odottaa menestystä. Mutta kykenemmekö me nykypäivän yksilökeskeisen ja yksilön oikeuksia korostaneen aikakauden ihmiset tähän yhteistyöhön? Aika haastavalta se näyttää. En ainakaan muista, että kukaan oma esimieheni, mentorini, opettajani tai muu esikuvani olisi nostanut minulle yhteistyötaidon yhdeksi tärkeimmistä taidoista. Tai että sitä olisi muutenkaan arvostettu muita taitoja enemmän vaikkapa työhaastatteluissa tai koulumaailmassa.

Sain juuri päätökseen opinnäytetyöni koskien yhteistyötä työelämässä. Yksi merkittävimpiä johtopäätöksiäni oli se, että kyky kohdata toinen ihminen on oleellisin taito hedelmälliselle yhteistyölle. Tutkimuksia ja kirjoja kahlatessani totesin, että teollinen ja dualistinen aikakausi on ajanut meitä kuitenkin hyvin kauas tästä kohtaamisen taidosta. Meiltä puuttuu jopa kunnon kuvaava termi ja määritelmä sille, mitä haemme takaa. Puhumme vuorovaikutuksesta, mutta se ei mielestäni ota tarpeeksi kantaa siihen, millainen vuorovaikutus olisi yhteisen hyvän kannalta tärkeää. Siitä puuttuu rohkeutta, tavoitteellisuutta ja omien heikkouksien paljastamista.
Positiivista nykyhetkessä on se, että yhteistyön tarve alkaa olla jo kriittinen. Yhteiskunnalliset asiat, työelämän muutokset ja jopa ihmissuhteetkin suorastaan huutavat tätä taitoa. Niin kuin yleensä aina, pakkotilanteet saavat meidät ihmiset muuttamaan käytöstämme. Yksilökeskeistä aikakautta on myös eletty jo niin kauan, että vastavoima alkaa vetää kehitystä omalle puolelleen.

Aloitetaan vaikka lapsista

Mistä voisi sitten lähteä liikkeelle? Vaihtoehtoja on rajattomasti, mutta yksi oma ideani tähän olisi lasten urheiluharrastuksiin huomion kohdistaminen. Koripallovalmentaja Henrik Dettmann on nostanut asian esille julkisuudessa. Hän ehdottaa uudistusta, jossa lasten urheiluharrastukset yhdistettäisiin osaksi koulupäivää: ”Miksi emme tee päätöstä, joka vapauttaa vanhemmat kuskausrumbasta, saa lapset liikkeelle ja säästää miljardeja euroja?” (Karjalainen 02/2019). Vaikka tulevaisuuden tavoitteena ei olisi ammattiurheilijan ura, etenkin joukkuelajit tarjoavat hienon paikan yhteistyön opetteluun. Kahden pienen lapsen äitinä olen päässyt jo vähän seuraamaan kentän laidalta, millaisen mahtavan pelikentän urheiluharrastukset tarjoavat yhteistyön treenaamiseen. Myös oma koripallourani on usein mielessä, kun mietin elämäni tiukkoja tilanteita, joista on pitänyt selvitä yhdessä. Lasten taustoilla kuten kansalaisuudella, perheen varallisuudella tai muilla asioilla ei joukkueurheilussa ole mitään merkitystä. Ainakaan hyvän valmentajan käsissä. Kirkkaimpana tavoitteena on pelata hyvin yhteen vaikeinakin hetkinä. Ja hyvä fyysinen kunto tulee vielä plussana päälle.

Maailma muuttuu kohtaamisissa

Kohtaamistaidon teema on herännyt meille kolmelle blogin käynnistäjälle yhteisten keskustelujemme kautta. Mitä enemmän olemme tästä jutelleet, sitä vakuuttuneemmaksi olemme tulleet siitä, että kohtaamisen taito on asia, joka on aika nostaa pinnalle. Jopa niin pinnalle, että siitä voitaisiin puhua uutena kansalaistaitona.

Haluamme käynnistää keskustelua siitä, mitä kaikkea tämä taito pitää sisällään, miten sitä voi kehittää ja mitä sen avulla voidaan saavuttaa. Ihmissuhteet, lastenkasvatus, harrastukset, työelämä, politiikka, terveydenhuolto ja kaikki muut elämän osa-alueet ovat täynnä ihmisten kohtaamisia. Maailma muuttuu kohtaamisissa – lausahdus, jonka Esko Kilpi on osuvasti sanonut, on meillä punaisena lankana. Kun keskitymme näihin kohtaamistilanteisiin, voimme muuttaa maailmaa siihen suuntaan, mihin haluamme sen muuttuvan. Olisi hienoa, jos lähtisit mukaan ihmettelemään ja kehittämään kohtaamisen taitoa kanssamme!