Suurin osa meistä on jälleen palaillut perusarjen pariin. Itselle se, että koulut ja muut perusrutiinit käynnistyivät tuntui äärimmäisen hyvältä. Joskin ensimmäinen viikko itselläni meni töissä yhteisen rytmin löytämisessä ja edelleen hymyillen muistelen erästä palaveria viime viikolta, missä allekirjoittaneen piti toden teolla hakea rytmiä päästääkseen mukaan jo pyörimässä olevaan pyörään. Miten sinun arkeen paluusi sujui? Löytyikö yhteinen rytmi työyhteisössä ja asiakastilanteissa heti?

Lisäjännitystä meille toi koulun vaihtuminen sekä se että poikani oli jotenkin yllättävästi kasvanut kesän aikana, janoten vieläkin enemmän vapautta ja vastuuta. Meillä se on näkynyt päivittäisissä keskusteluissa isojen poikien maailmasta, suuressa määrässä kysymyksiä (ja kyseenalaistusta) sekä siinä että välillä vapautta halutaan liiaksikin näin vanhemman näkövinkkelistä. Jokainen vanhempi varmasti pystyy tavalla tai toisella samaistumaan tähän ”napanuoran venytys” prosessiin.

Keskusteluihimme on hyvin luonnollisesti linkittynyt keskustelu rajoista ja lähes jokaisessa keskustelussa olen saanut korostaa, että tietyt rajat ovat rakkautta eivätkä kiusantekoa. Tämä vastaus ei kuitenkaan täysin ole riittänyt jälkikasvulleni vaan olemme myös avanneet keskustelua siitä mihin rajoja oikeasti tarvitaan, miksi niitä tarvitaan ja ettei kenenkään elämä kaadu tai lopu rajoihin tai tiettyihin rajoituksiin.

Jokainen henkilö määrittelee omat rajansa itse.

Luonnollisesti aloin myös pohtimaan rajojen syvempää merkitystä, tarkoitusta sekä myös niitä hyötyjä, mitä ne meille päivittäisessä elämässä antavat.

Jokainenhan meistä määrittelee omat henkilökohtaiset rajansa itse. Ei ole olemassa autoritääristä totuutta siitä, että yksi raja sopisi meille kaikille. Olemme kaikki erilaisia luonteenpiirteiltämme ja temperamentiltamme. Esimerkiksi se, että joku meistä kaipaa päivittäin omaa aikaa ja tilaa, toinen taas ihmisiä ja vuorovaikutusta, ei tee toisesta taipumuksesta väärää ja toisesta oikeaa.

Lisäksi arjessa tulee paljon tilanteita, joissa rajat ovat toisinaan vain veteen piirretty viiva. Näissä tilanteissa pysähdyn äidin roolista ensisijaisesti miettimään, mitä mieltä olen asiasta ennen kuin edistän keskustelua. Yritän myös parhaani mukaan aina muistaa, että kysymyksessä on oma henkilökohtainen mielipide ja antaa tuolle kasvavalle persoonalle mahdollisuuden kukkia omalla tavallaan. Mutta turvallisesti.

Pysähdynkö riittävän säännöllisesti tällaisiin pohdintoihin meidän aikuisten kohtaamisissa? Näitä kohtaamisia leimaa vielä vahvasti status tai pitkään kypsytetty mielipide oikeaan ja väärään. Havahduin aihetta pohtiessani, etten itse pysähdy ainakaan samankaltaisella pieteetillä kuin jälkipolveni kanssa.

Kuinka usein kohdatessasi toisen ihmisen pysähdyt miettimään tai kartoittamaan, missä toisen rajat ovat?

Jos rajat ovat rakkautta ja toisen kunnioitusta, niin miten kohtaamisemme toisen kanssa värittyy mikäli emme tilanteessa korosta tai panosta näihin ajatuksiin? Jos emme oikeasti pysähdy, ja emme viestitä asiaamme näiden tunteiden kautta. Toki ihmisyyden rajoissa emme näin pysty toimimaan jatkuvasti, mutta edes ne hetket jotka ovat niitä tärkeitä kohtaamisia.

Esimerkiksi, olemmeko valmiit vastaanottamaan sellaiselta henkilöltä tietoa tai palautetta, joka jyrää meidän rajat alleen? Tunnustan, että jos en koe vuorovaikutustilanteessa toisen ihmisen kunnioitusta tai aitoa välittämistä, korvani sulkeutuvat välittömästi. Tai kuuntelen enintään puolella korvalla. Tässä samassa hetkessä toinen henkilö voi tulkita puheensa menevän kuin ”vesi hanhen selästä” ja kokea näin myös arvottomuuden tunnetta. Kumpikaan osapuoli ei ole tyytyväinen, mutta tilannetta harvoin kuitenkaan pysäytetään vielä tässä vaiheessa aikuisten maailmassa.

Rajat eivät ole rajoitteita. Rajat eivät ole negatiivinen asia, sillä jos tarkastelemme asiaa jo biologiankin kannalta on niille omat funktionsa. Toisinaan rajojemme ollessa liian tiukat voimme todeta, että siltä alueelta todennäköisesti löytyy henkilökohtaisia kasvumahdollisuuksia tai ollessamme rajattomassa tilassa voimme pysähtyä pohtimaan, että auttaisiko rajojen ”tiukentaminen” meitä mahdollistamaan jotakin meille itselle tärkeää.

Kannustan tällä viikolla juuri sinua keskittyen tutustumaan omiin ja vierustoverisi rajoihin, kauniisti ihmetellen sekä kunnioittaen niitä. Todennäköisesti löydät itsestäsi uuden vaihteen tai se tyyppi, jonka kanssa et ole vielä löytänyt yhteyttä näyttäytyykin silmissäsi “erilaisena”.

Vuorovaikutus aina joko rakentaa tai rikkoo. Lähde siis luomaan uudenlaista kierrettä omiin kohtaamisiisi.