Näin opin oikeastaan sinulta, Esko Kilpi. Tällä viikolla tuntui, että tuulilasi sumeni hetkeksi. Tiistain suru-uutinen digitaalisen työn asiantuntijan, tutkijan ja kouluttajan Esko Kilven poismenosta hätkähdytti itseäni yllättävän paljon.

Innostuin Eskon näkemyksistä jo vuosia sitten, mutta parin viimeisen vuoden aikana olen ammentanut erityisen suuren määrän ajatuksia ja ideoita hänen kirjoituksistaan koskien yhteistyötä, kohtaamisten merkitystä ja elämän verkostoituneisuutta. Hänen kirjoituksensa elävät niin yrityksemme muutosprosessissa kuin omassa henkilökohtaisessa kasvussanikin. Hänen monitieteellinen, utelias ja optimistinen otteensa tutkia ja sanoittaa maailmaa resonoi vahvasti oman maailmankuvani kanssa. Hän rohkaisi omalla esimerkillään tutkimaan tuntemattomiakin vesiä. Eskolla oli lähes päivittäin jotain minulle uutta ja mielenkiintoista kerrottavaa postauksiensa välityksellä. Nappasin niistä monta johtolankaa ja lähdin seuraamaan aiheita syvemmälle. Yhteistyön merkitys on syventynyt ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun sitä on tarkastellut vaikkapa matematiikan, kvanttifysiikan, neurologian tai muinaiskansojen viisauksien kautta.

Johtamiseen Eskolla oli arvokkaita ohjenuoria, tässä niistä itselleni parhaiten mieleen ja käytäntöön jääneet:

  • Nykypäivän johtaminen on kohtaamisten johtamista. Maailma muuttuu kohtaamisissa, ei yksilöissä. Jos tiimi tai organisaatio on tehoton, tutki mitä ihmisten välillä tapahtuu. Kun onnistumisia tulee, perehdy silloinkin ihmisten yhteistyöhön. Vuorovaikutuksen taso määrittää yrityksen kyvyn menestyä.
  • Tärkeimmiksi johtamistaidoiksi nousee taito yhdistää ihmisiä, kyky syventää ja monipuolistaa keskusteluita ja kyky kohdata erilaisuutta.
  • Oppiminen on elämän suola. Ei sen vuoksi että menestyisi työelämässä, vaan sen vuoksi että se tuo merkityksellisyyttä elämään.

Näihin ja moniin muihin Eskon ajatuksiin voi perehtyä esimerkiksi sivustolla http://www.kilpi.fi/. Tässä muutama suosikkini:

https://medium.com/@EskoKilpi/changing-the-conversation-8aff7b77f57

https://medium.com/@EskoKilpi/complexity-revisited-31033d1c4038

Eskon muistoa kunnioittaen ja arvokasta perintöä vaalien,

Veera


Photo by Min An from Pexels