Kesälomalta on palattu taas tavalliseen työarkeen. Loma ilman isompia reissuja ja suunnitelmia jätti enemmän aikaa myös pohdiskelulle ja tarkkailulle. Tuli tarkkailtua enemmän sitä, miten ihmiset ympärillä viettävät lomaansa ja myös sitä, miten itse rentoudun. Muutamia mahtavia syvällisiä keskustelujakin pääsin kokemaan aiheen ympäriltä. Useampaan kertaan tuli palattua saman aiheen äärelle: onko niin, että moni meistä pakenee itsensä kohtaamista hyvinkin tehokkaasti erilaisin keinoin myös lomalla? Puhelimeen tarttuminen ja somefiidin selaaminen hiljaisena pysähtymisen mahdollistamana hetkenä on varmasti tuttua lähes jokaiselle. Jotkut näkevät rauhalliset hetket aina otollisena oluttölkin tai viinilasin hakemisen hetkenä. Telkkarin tai radion päälle laittaminen aiheuttaa myös sopivan ärsyketulvan, jos muuten olisi hiljaista. Omalla kohdallani puhelimeen tarttuminen on suurin haaste. Huomasin tämän esimerkiksi silloin kun vein lapsiamme uimakouluun. Uimakoulu tarjosi tunnin ajan päivässä rauhallista istuskelua rannalla. Aurinko helli ja oli mitä täydellisin hetki ihan vain olla omien ajatusten kanssa. Silti puhelin veti puoleensa kuin magneetti. Välillä kuitenkin onnistuin pysymään siitä irti ja ihan vain olemaan. Tuntui, että juuri näillä kerroilla olin aidosti iloisempi myös lasten uimakokemuksista kun he kirmasivat lopuksi kuivattelemaan viereeni.

Kaikki nämä ärsykkeet tai nautintoaineet aiheuttavat toki myös mielihyvähormonien nousua ja varmasti sillä on iso syy siihen, että niin helposti käännymme niiden puoleen. Sopivissa määrin ne ovat varmaankin useimmille meistä myös ihan ok. Jos ne täyttävät kuitenkin ison osan kaikesta rauhallisemmasta ajasta, milloin ehdimme olla pelkästään omien ajatustemme parissa ilman ärsykkeitä tai mielen turruttamista nautintoaineille? Mistä silloin edes tietää mitä kaikkia ajatuksia oma mielemme nostaa esille? Kuinka hyvin tunnemme itseämme, jos kuluu pitkiä aikoja ilman, että kohtaamme omaa mieltämme? Omalla kohdallani tällaiset pysähtymistä huutavat hetket tuntuvat usein epämääräisinä tunnemöykkyinä. Tuntuu, että tunteet ovat saaneet liian ison vallan, kun ei ole rauhassa tarkastellut mistä ne oikein johtuvat.

Jokainen meistä nauttii varmasti sellaisen ihmisen seurasta, joka vaikuttaa olevan rento ja läsnä juuri siinä hetkessä. Silloin tulee helposti fiilis, että toinen ihminen tykkää olla juuri minun seurassani. Jos toinen vaikuttaakin olevan jossain muussa maailmassa tai muuten rauhaton, ei hänen seuransa tunnu niin mukavalta. Keskustelutkin kääntyvät jostain syystä herkemmin negatiivisen puolelle tällaisissa tilanteissa. Ja helposti tulee mieleen, että onko minussa jotain vikaa kun toinen ei keskity hetkeen. Aika usein on helpompi nähdä toisesta ihmisestä tämä jonkinlaisen pysähtymisen tarve. Itsessä sitä ei niin helposti tunnista ainakaan juuri siinä hetkessä. Eikä ole ihmekään ettei tunnista, koska omien mielen liikkeiden tarkkailu on silloin jäänyt vähälle.

Miksi itsensä kohtaaminen olisi sitten tärkeää? Me ihmiset olemme kaikki unikkeja tyyppejä ja meidän mielissämme on varmasti paljon käyttämätöntä potentiaalia ja kiehtovia tutkimattomia polkuja. Keskusteluiden aiheetkin olisivat todennäköisesti rikkaampia, jos niissä olisi enemmän jokaisen oman mielen tuotoksia, sen sijaan että jutellaan kaikki samoista somefiidien syöttämistä klikkiotsikoista. Uskon, että kun kääntyisimme vähän useammin hakemaan hyvää oloa sisältä eikä ulkoapäin, löytyisi paljon vahvempia onnellisuuden kokemuksiakin. Läsnäolon taito nousee tutkimuksissakin usein yhdeksi luovuuden ja merkityksellisyyden kokemisen vahvistajaksi (esim: https://www.lut.fi/uutiset/-/asset_publisher/h33vOeufOQWn/content/vaitos-lasnaolon-kokemukset-lisaavat-luovuutta). On vaikea olla hetkessä läsnä, jos on pidempään vältellyt itsensä kohtaamista. Varmasti jokaiselta meistä löytyy sisältäpäin ehkä pelottaviakin ja käsittelemättömiä tunnelukkoja. Näissä käsittelemättömissä tunteissa voi olla yksi syy siihen, että käännämme mieluummin katseemme ulospäin. Veikkaan, että moni meistä on kuitenkin mielessään kasvattanut näitä negatiivisia kokemuksia liiankin isoksi, eikä siksi huomaa miten mahtava oma mieli kuitenkin loppujen lopuksi on 😊